Iso Pyörä Task Force

Teksti: Jussi Järvinen

Iso Pyörä Task Force on opintotoimikunnan alle perustettu työrukkanen, jonka tavoitteena on viestiä opikelijoille Isosta Pyörästä ja vaikuttaa uudistuksiin tiedekunnassamme. Meidän tavoitteenamme on siis tuoda opiskelijoiden ääni paremmin kuuluviin näiden suurten muutosten keskellä. Ryhmä perustettiin nopealla aikataululla, kun huomattiin, ettei tiedekunnan viestintä Isosta Pyörästä ole ollut riittävää ja että aikataulu muutoksille on nopea. Kokoonpanoomme kuuluu Conduksen edunvalvontasektorin ja puheenjohtajiston lisäksi tiedekuntaneuvoston hallopedeja sekä tiedekunnan Ison Pyörän suunnittelutyöryhmän opiskelijajäsenet.

Mitä Task Force tekee?

Task Force viestii Isosta Pyörästä tiedekunnassamme opiskelijoille tämän blogin kautta. Lisäksi pidämme aktiivisesti yhteyttä Conduksen hallitukseen ja opintotoimikuntaan. Viestimme tiiviisti myös tiedekunnan hallinnon kanssa, tuomme opiskelijoiden mielipiteet uudistuksista päättävien tietoon ja pidämme huolta siitä, että opiskelijat ovat edustettuna eri työryhmissä. Tärkein tavoitteemme on tuoda opiskelijoita yhteen ja parantaa sinunkin mahdollisuuksia osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi!

Huomenna maanantaina 9.11. järjestämme keskustelutilaisuuden kaikille tiedekunnan opiskelijoille ja henkilökunnalle. Tilaisuudessa pääset paitsi kuulemaan Isosta Pyörästä myös keskustelemaan omasta ja muiden opinnoista yhdessä  muiden tiedekunnan opiskelijoiden kanssa sekä tuomaan tiedekunnan tietoon mahdolliset huolenaiheesi.

Pyrimme järjestämään myös jatkossa erilaisia tilaisuuksia ja pitämään yllä tiedotusta opiskelijoiden toiveiden mukaisesti. Laita meille viestiä Conduksen opintotoimikunnassa tai sähköpostilla edunvalvonta (ät) condus.fi. Kannattaa myös seurata tätä blogia ja Conduksen muita tiedotuskanavia, niin pysyt perillä mahdollisuuksista osallistua ja vaikuttaa.

Keitä me olemme?

Olemme joukko muutenkin asian parissa hyöriviä käyttiksen edunvalvonta­aktiiveita, jotka edustamme teitä opiskelijoita Conduksen hallituksessa tai tiedekuntaneuvostossa. Meillä on myös hyvät verkostot aina hallinnon henkilökuntaa ja ylioppilaskuntaa myöten. Vuoden vaihteessa vaihtuu opiskelijoiden hallintokausi, mikä tarkoittaa uusia hallopedeja tiedekunta­ ja laitosneuvostoissa. Lisäksi myös ainejärjestöihin valitaan uudet toimijat. Myös Iso Pyörä Task Forcen kokoonpano tulee tätä myötä kokemaan muutoksia.

Tällä hetkellä mukana hääräävät kuitenkin seuraavat henkilöt:

Jouni Vainio (yleinen ja aikuiskasvatustiede)
Conduksen edunvalvontasihteeri, opintotoimikunnan puheenjohtaja, tiedekuntaneuvoston opiskelijaedustaja

Minna Suorsa (luokanopettajakoulutus)
Tiedekuntaneuvoston opiskelijaedustaja

Jussi Järvinen (yleinen ja aikuiskasvatustiede)
Tiedekuntaneuvoston opiskelijaedustaja, Iso Pyörä ­työryhmän opiskelijajäsen

Tommi Mäki (kotitalouspedagogiikka)
Tiedekuntaneuvoston opiskelijaedustaja, HYYn kopovaliokunnan puheenjohtaja, Iso Pyörä ­työryhmän opiskelijajäsen

Susanna Jokimies (luokanopettajakoulutus)
Tiedekuntaneuvoston opiskelijaedustaja, HYYn hallituksen jäsen

Elina Nieminen (kotitalouspedagogiikka)
Conduksen puheenjohtaja

Olli Savisaari (kognitiotiede)
Conduksen varapuheenjohtaja

Marika Tuominen (luokanopettajakoulutus)
Conduksen varapuheenjohtaja

Liisa Vuolas (käsityönopettajakoulutus)
Conduksen edunvalvontasihteeri

Kasper Mobarak (luokanopettajakoulutus)
Conduksen edunvalvontasihteeri

Minja Lahdelma (erityispedagogiikka)
Iso Pyörä ­työryhmän opiskelijajäsen

Waltteri Immonen (erityispedagogiikka)
Iso Pyörä ­työryhmän opiskelijajäsen

Opintoasianneuvoston linjaukset 12.10.2015

Teksti: Minna Suorsa

Tämä opintoasiainneuvoston linjaus sisältää yleistä tietoa koulutusohjelmiin siirtymisestä sekä kandi-, maisteri- ja tohtoriohjelmista kaikista erikseen. Alkuperäinen tiedosto löytyy Flammasta: https://flamma.helsinki.fi/content/res/pri/HY345322

Lukiessasi tekstiä kiinnitäthän huomiota siihen, että linjaus on tehty koko Helsingin Yliopiston koulutusuudistustyötä varten. Osa tavoitteista toteutuu käyttiksessä jo tälläkin hetkellä.


HELSINGIN YLIOPISTON KOULUTUSUUDISTUS ISOPYÖRÄ OPINTOASIAINNEUVOSTON LINJAUS 12.10.2015

LISÄTIETOJA: ASIANTUNTIJA PÄIVI ARONEN

I Koulutusohjelmat Helsingin yliopistossa 

Miksi siirrytään koulutusohjelmiin?

Iso Pyörä –koulutusuudistuksessa tarkoituksena on muodostaa hakijoita kiinnostavia laadukkaita kandi- ja maisteriohjelmia. Kun kandiohjelma muodostaa hakukohteen, nuoren hakijan on nykyistä helpompi löytää haluamansa opiskeluala yliopiston koulutustarjonnasta, kun valittavia hakukohteita on selvästi vähemmän kuin tällä hetkellä. Kandi- ja maisteriohjelmien myötä tutkintorakenne selkiytyy, opiskelualan löytäminen helpottuu ja liikkuvuus tutkintojen, alojen ja korkeakoulujen välillä lisääntyy.

Hakiessaan kandiohjelmaan opiskelijan ei tarvitse vielä sitovasti valita yhtä tieteenalaa, vaan hän voi opintojen edetessä myöhemmin tarkentaa opintosuuntaansa koulutusohjelman sisällä useamman tieteenalan tai sisältökokonaisuuden valikoimasta. Koulutusohjelmien opiskelijat voivat lisäksi valinnaisina opintoina saada tutkintoonsa yksilöllisesti valittuja opintoja myös muiden koulutusohjelmien tieteenaloilta tai sisältökokonaisuuksista. Koulutusohjelma, sen aikataulutus ja työtapa tukevat opintojen etenemistä ja päätoimista opiskelua.

Koulutusohjelmissa opiskelijan osaamisen kertyminen on keskeistä. Tämä tarkoittaa paitsi osaamistavoitteiden määrittelyä, myös opetusmenetelmien ja osaamisen arvioinnin kehittämistä ja uudistamista. Koulutusohjelmien sisällön suunnittelussa tärkeää on osaamisperustaisuus – mitä opiskelija osaa opintojakson, opintokokonaisuuden tai tutkinnon suoritettuaan. Tarkoituksena on, että koulutusohjelmista valmistuneilla on syvällistä osaamista, jolla tulevaisuuden työelämässä menestytään. Koulutusohjelmista valmistuneilla on hyvät urasuunnittelutaidot eli kykyjä, tietoja ja taitoja löytää töitä, pysyä töissä ja kehittää omaa uraansa sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Koulutusohjelmia suunniteltaessa on tärkeää tieteenalojen välisen yhteistyön löytäminen. Keskeistä on myös monitieteisyyden ja tieteidenvälisyyden lisääntyminen. Useamman tieteenalan yhteistyössä voidaan opetusresursseja hyödyntää entistä laajemmin. Yhteistyöllä opetusjärjestelyissä on mahdollista vapauttaa yksittäisen opettajan aikaa muun muassa tutkimukseen, opetuksen suunnittelun ja kehittämiseen. Opetuksen laatu paranee entisestään, kun opettajat tekevät enemmän yhteistyötä ja ohjelman tavoitteista ja toteutuksesta sovitaan yhdessä.

II Yleistä

  1. Kandi-, maisteri- ja tohtorikoulutus järjestetään koulutusohjelmissa. Koulutusohjelmat muodostetaan voimassa olevan yliopistolain ja tutkintoasetuksen puitteissa.

  2. Lääketieteen, hammaslääketieteen ja eläinlääketieteen aloilla ylempi korkeakoulututkinto (maisteritasoa vastaava tutkinto) on lisensiaatin tutkinto.

  3. Lähtökohtana on, että kukin koulutusohjelma muodostaa yhden hakukohteen. Yliopiston hakukohteiden määrä tulee koulutusohjelmien perustamisen jälkeen olemaan selvästi pienempi kuin tällä hetkellä. Koulutusohjelmien muodostamisessa rohkaistaan useamman kuin yhden tieteenalan tai sisältökokonaisuuden yhteistyöhön. Suuntaa-antavasti voidaan todeta, että koulutusohjelmien kokonaismäärä voisi yliopistossa olla enintään noin 140. Näistä tohtoriohjelmia voisi olla noin 20-30, kandiohjelmia noin 50 ja maisteriohjelmia noin 60.

4.Koulutusohjelmat muodostetaan yliopiston tieteenalojen pohjalta. Yliopistoon ei tule perustaa useita samansisältöisiä saman tutkintotason koulutusohjelmia. Koulutusohjelma on yhden tai useamman tieteenalan tai sisältökokonaisuuden muodostama koulutus. Koulutusohjelmien perustamisen myötä koulutuskokonaisuuksien määrittelyssä käytetään tieteenala- ja valinnaiset opinnot -käsitteitä pää- ja sivuaine -käsitteiden sijaan. Useasta tieteenalasta tai sisältökokonaisuudesta muodostuneessa koulutusohjelmassa voi olla opintosuuntia.

  1. Koulutusohjelman tieteenalojen opettajat tekevät yhteistyötä. Koulutusohjelman opetus suunnitellaan ja toteutetaan koulutusohjelman tieteenalojen ja sisältökokonaisuuksien opettajien yhteistyönä. Yksittäisen opettajan opetus liittyy kiinteästi muiden opettajien antamaan opetukseen ja koko koulutusohjelman kokonaisuuteen. Opettajien yhteistyöllä, opiskelijapalautteeseen perustuen ja koulutusohjelmaa johtamalla huolehditaan, että sama sisältö ei tarpeettomasti toistu eri opetustapahtumissa. Koulutusohjelmassa on mahdollista opettajien yhteistyönä suunnitella ja toteuttaa opetusta niin, että yksittäisten opettajien aikaa vapautuu opetuksen suunnitteluun ja kehittämisen sekä tutkimukseen ja muuhun tieteelliseen toimintaan.

  2. Kullekin koulutusohjelmalle on määritelty osaamistavoitteet, jotka kaikki ohjelmasta valmistuneet saavuttavat. Koulutusohjelman opetussuunnitelmassa määritellään opintokokonaisuuksien ja opintojaksojen osaamistavoitteet ja sisällöt sekä osaamisen arviointimenetelmät ja opetusmuodot.

  3. Koulutusohjelma voi toimia yhteistyössä muiden yliopistojen kanssa.

  4. Opintojaksojen suositellaan olevan opintopistelaajuudeltaan viidellä jaollisia ja mahdollisuuksien mukaan kiinnitetty periodeihin, jotta ne voidaan sovittaa eri koulutusohjelmien opintokokonaisuuksiin.

  5. Opiskelijoiden siirtymävaihe 1.8.2017 käynnistyviin koulutusohjelmiin on 3 vuotta. Siirtymävaihe päättyy 31.7.2020. Siirtyminen uusiin koulutusohjelmiin organisoidaan mahdollisimman joustavasti niin, ettei siirtyminen tarpeettomasti hankaloita tai pidennä opintoaikaa. Siirtymävaiheen aikana on mahdollisuus valmistua vanhojen tutkintovaatimusten mukaisesti. Siirtymävaiheen aikana opiskelija voi myös siirtyä uusiin koulutusohjelmiin. Siirryttyään uuteen koulutusohjelmaan, opiskelija ei voi enää palata suorittamaan opintojaan vanhan koulutusrakenteen mukaan. Siirtymävaiheessa opetus järjestetään uusien opetussuunnitelmien mukaisesti. Opetuksesta vastaavien yksiköiden tulee määritellä, mitä opintoja uusien koulutusohjelmien opintosuoritukset korvaavat vanhojen tutkinto-ohjelmien opetussuunnitelmissa ja mitä vanhojen tutkinto-ohjelmien opinnot korvaavat uusissa opetussuunnitelmissa.

III Kandiohjelma

  1. Jokainen kandidaatin tutkintoa suorittava opiskelija kuuluu yhteen Helsingin yliopiston kandiohjelmaan.

  2. Kandiohjelma muodostuu yhdestä tai useammasta tieteenalasta tai sisältökokonaisuudesta, joilla on riittävän yhtenäinen tieteellinen tai koulutuksellinen perusta.

  3. Tutkintokieli on kandiohjelmassa pääsääntöisesti suomi tai ruotsi. Kandiohjelmassa voi olla tarjolla mahdollisuus suorittaa kaksikielinen tutkinto (suomi/ruotsi).

  4. Kandiohjelmassa kaikille yhteisten opintojen jälkeen opinnot voivat eriytyä useamman eri tieteenalan opintosuunniksi. Useista tieteenaloista muodostuneen kandiohjelman sisällä opiskelijan opintosuunta tarkentuu opintojen kuluessa.

  5. Kandiohjelman tulee olla kooltaan riittävän suuri. Opettajien yhteistyöstä tulevia hyötyjä, kuten tutkimukselle vapautuvaa työaikaa, voidaan saada vain, jos koulutusohjelmaan kuuluu riittävä määrä opettajia. Siksi kandiohjelma on kooltaan sellainen, että aloituspaikkojen määrä on vähintään 40.

15.Kandiohjelma antaa riittävän perusosaamisen useisiin maisterikoulutuksiin ja myös alan asiantuntijatehtäviin työelämässä.

  1. Kandiohjelman jälkeen opiskelija voi siirtyä yhteen useista mahdollisista maisteriohjelmista etukäteen ilmoitettujen kriteerien ja periaatteiden mukaisesti hakematta uutta tutkinnonsuoritusoikeutta. Kandidaatin tutkinnon jälkeen on myös mahdollista siirtyä työelämään ja myöhemmin hakeutua johonkin maisteriohjelmaan.

  2. Kandiohjelmassa voi olla kaikille yhteisten opintojen lisäksi vaihtoehtoisia tai valinnaisia opintoja, jotka voivat olla oman koulutusohjelman tarjonnasta valittuja tai muiden koulutusohjelmien opintokokonaisuuksia. Muiden koulutusohjelmien opiskelijoille tarjottavat valinnaiset opintokokonaisuudet voivat olla suppeampia kuin oman koulutusohjelman opiskelijoille tarjottavat opintokokonaisuudet. Joillakin aloilla valinnaisten opintojen määrä kandiohjelmassa voi olla pieni, tai valinnaisia opintoja ei ole lainkaan.

IV Maisteriohjelma

  1. Jokainen maisterin tutkintoa suorittava opiskelija kuuluu yhteen Helsingin yliopiston maisteriohjelmaan.

  2. Maisteriohjelma muodostuu yhdestä tai useammasta tieteenalasta tai sisältökokonaisuudesta, joilla on riittävän yhtenäinen tieteellinen tai koulutuksellinen perusta.

  3. Maisteriohjelma antaa erikoistuneen tai monialaisen osaamisen syvällistä asiantuntemusta vaativiin tehtäviin työelämässä. Lisäksi maisteriohjelma antaa riittävän perustan tohtorikoulutukseen.

  4. Maisteriohjelman sisällä voi olla useita opintosuuntia.

  5. Tutkintokieli on maisteriohjelmassa suomi, ruotsi tai englanti. Maisteriohjelmassa voi olla tarjolla mahdollisuus suorittaa myös kaksikielinen tutkinto (suomi/ruotsi).

  6. Maisteriohjelman tulee olla kooltaan riittävän suuri. Opettajien yhteistyöstä tulevia hyötyjä, kuten tutkimukselle vapautuvaa työaikaa, voidaan saada vain, jos koulutusohjelmaan kuuluu riittävä määrä opettajia. Siksi on suositeltavaa, että maisteriohjelma on kooltaan sellainen, jossa aloituspaikkoja on vähintään 40.

V Tohtoriohjelma

  1. Jokainen tohtorin tutkintoa suorittava kuuluu yhteen Helsingin yliopiston tohtoriohjelmaan.

  2. Tohtoriohjelma muodostuu yhdestä tai useammasta tieteenalasta tai sisältökokonaisuudesta, joilla on riittävän yhtenäinen tieteellinen perusta.

  3. Tohtoriohjelma antaa syvällisen osaamisen tutkimustehtäviin ja muihin erittäin vaativiin asiantuntijatehtäviin työelämässä sekä korkeatasoisen akateemisen osaamisen.

  4. Tohtoriohjelman tulee olla kooltaan riittävän suuri siten, että sen koulutuksen pohjalta valmistuu vuosittain vähintään keskimäärin 10 tohtorin tutkintoa. Tohtoriohjelman aloituspaikkojen määrä määritellään vuosittain.

Alkuperäinen tiedosto viittauksineen: https://flamma.helsinki.fi/content/res/pri/HY345322

Mikä pyörä?

Teksti: Minna Suorsa

Miksi mun pitäis lukee tää?

Tämän tekstin käsittelemät uudistukset koskevat kaikkia opiskelijoita, olit sitten ainejärjestöaktiivi tai tavallinen opiskeljia. Olemme keränneet alle tiiviiseen pakettiin ajankohtaista tietoa Isoksi Pöyräksi kutsutusta koko yliopistoa koskevasta koulutusuudistuksesta.

Mikä tää juttu? Siis mikä pyörä?

Iso Pyörä on tällä hetkellä Helsingin yliopistossa käynnissä oleva koulutusuudistus. Yhtä aikaa ovat käynnissä ovat muun muassa YT-neuvottelut ja muutosohjelma. Samaan aikaan psykologian ja logopedian koulutukset siirtyvät käyttiksestä lääketieteelliseen tiedekuntaan.  Kaikki vaikuttaa tietysti kaikkeen, mutta on myös tärkeää hahmottaa tällä hetkellä käynnissä olevien asioiden rajat.

Koulutusuudistusta ei lähdetty tekemään säästämisen vuoksi, vaan Iso Pyörä on käynnistynyt keväällä 2015 jo ennen tietoa tämän hetkisistä säästötoimenpiteistä.

Mistä tää lähti?

Iso Pyörä lähti liikkeelle tahdosta kehittää yliopistoa rakenteellisesti. Tahdottiin muun muassa kasvattaa osaamisperustaisuutta tutkinnoissa ja helpottaa liikkumista yliopiston sisällä. Hakukohteiden uudistamisella halutaan myös helpottaa hakijaa löytämään helpommin haluamansa opiskeluala yliopiston koulutustarjonnasta. Tavoite on, että syksyllä 2017 uudet opiskelijat aloittaisivat uusissa koulutusohjelmissa.

Mihin tää vaikuttaa?

Muun muassa hakukohteiden kokoon ja määrään tulevaisuudessa. Linjauksissa joiden pohjalta koulutusuudistusta tehdään on annettu linjaukset koulutusohjelmien määrästä tulevaisuudessa. Niiden mukaan koulutusohjelmien määrä tulee vähentymään huomattavasti.

Uusien hakukohteiden tulisi olla kooltaan riittävän suuria, ja uusissa tutkinnoissa kandiohjelmaan aloituspaikkojen määrän tulisi olla vähintään 40 ja valmistuvien henkilöiden määrä vuosittain 30. Suurempia kandiohjelmia perustellaan opintoasiainneuvoston linjauksissa opettajien yhteistyöstä saatavilla hyödyillä.

Tulevaisuudessa hakiessaan kandiohjelmaan ei tarvitsisi vielä sitovasti valita yhtä tieteenalaa, vaan opintojen edetessä voisi myöhemmin tarkentaa opintosuuntaansa koulutusohjelman sisällä useamman tieteenalan tai sisältökokonaisuuden valikoimasta. Tällöin opiskelijan, joka huomaa päätyneensä “väärälle alalle” ei välttämättä tarvitsisi hakea yhteishaussa uudelleen.

Kuka tästä siis päättää?

Ison Pyörän ohjausryhmänä toimii opintoasiainneuvosto ja koko koulutusuudistusta johtaa yliopiston vararehtori Keijo Hämäläinen. Koko yliopiston tasolta Isoa Pyörää koordinoi projektiryhmä, joka valmistelee päätöksiä. Linjaukset suunnittelua varten tulevat opintoasiainneuvostolta. Tavoitteena olisi, että alustavat tiedot uusista/tulevista kandi- ja maisteriohjelmista olisivat kasassa 10.12.

Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa koulutusuudistusprojektia johtaa ohjausryhmä, johon kuuluu pääosin tiedekunnan johtoryhmän jäseniä.  Näin alkuvaiheessa käytännön suunnittelutyötä tekemään on perustettu  kaksi työryhmää, joiden molempien tehtävänä on suunnitella vähintään kaksi hypoteettista ehdotusta, kuinka kasvatustieteelliset koulutukset voitaisiin tulevaisuudessa järjestää. Molemmissa ryhmissä toimii kaksi opiskelijaa.

Miten mun koulutusohjelmalle käy?

Käyttiksessä on tapahtumassa parhaillaan muutamia Isosta Pyörästä riippumattomia muutoksia. Psykologia ja logopedia ovat siirtymässä osaksi lääketieteellisen tiedekunnan Life Sciences -kokonaisuutta vuoden 2017 alkuun mennessä. Samalla fonetiikka palaa humanistiseen tiedekuntaan ja kognitiotieteen tulevaisuudesta uudessa tiedekunnassa neuvotellaan. Iso Pyörä koskee myös näitä oppiaineita tulevissa yksiköissään, oman tiedekuntamme kohdalla ison Pyörän muutokset koskevat lähinnä kasvatustieteellisiä oppiaineita.

On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että linjaukset koulutusuudistusta varten on tehty koko yliopiston suunnittelutyötä varten, ja käyttiksen koulutuksista suurimmasta osasta valmistuu ammattiin, ja tämän vuoksi tutkinnon sisältöä rajaavat lait. Esimerkiksi opettajan tutkinto tähtää jo valmiiksi siihen, että se antaisi opiskelijalle mahdollisimman hyvät eväät työelämään. Kuitenkin hakukohteita täytyy vähentää, ja tämän vuoksi nykyisiä koulutusohjelmia päädytään luultavasti yhdistämään yhdeksi hakukohteeksi. Yksittäisten koulutusohjelmien yhdistymisistä ei tässä vaiheessa ole vielä tietoa, vaan suunnittelutyö on käynnissä juuri nyt. Käyttiksen suuret koulutusohjelmat kuitenkin säilynevät, ja Iso Pyörä voi parhaimmillaan jopa lisätä vaihtoehtoja opiskelijoille.

Miten mä voin tähän vaikuttaa?

Lisätietoa kaikesta tulevasta ja tämänhetkisestä tilanteesta saat tästä blogista ja Conduksen opintotoimikunnan facebook-ryhmästä. Facebook-ryhmässä voit myös jakaa hyvät ideasi muille. Seuraava mahdollisuus päästä ideoimaan tulevaa on 9.11. klo 16-19 Minerva-torilla: https://www.facebook.com/events/1635887026662325/. Jokaisen ääntä ja ideoita tarvitaan, ja kuka tahansa voi tulla paikalle!